maanantai 28. marraskuuta 2016
perjantai 18. marraskuuta 2016
Markkinointisuunnitelma
Iisan joulukatu kampanja
1) Mikä on markkinoinnin tavoite?
Markkinoinnin tavoite on luoda lahjaideoita sekä tehtävämme on laittaa kaikkien liikkeiden vaatteet edustavan näköisiksi, jotta se lisäisi myyntiä. Tarkoitus on myös saada kauppakeskukseen enemmän asiakkaita, sekä tehdä heille myyntiä. Annamme ihmisille ideoita, miten yhdistää eri vaatteita keskenään ja mikä näyttäisi sitten parhaimmalta.
2) Keitä asiakkaasi ovat?
Kohderyhmä on pääasiassa suunnattu kaikenikäisille, mutta tarkemmin mainostamme vaatteita 7-16 vuotiaille lapsille ja 16-50 vuotiaille aikuisille.
3) Kuinka saavutan asettamani tavoitteet?
a) Lavalla tulee olemaan erilaisia joululahjaideoita, sekä bile- ja juhlavaatteita. Ne voivat auttaa miestä/naista valitsemaan minkälaisia lahjoja voisivat hankkia. Tarkoitus on antaa ihmisille erilaisia ideoita yhdistää vaatteita keskenään, jotta asiakkaan olisi helppo hankkia lahjoja kiireessä tai muuten nopealla varoitusajalla.
b) Teemme esillepanoista mielenkiintoisia ja elämyksellisiä. Pyrimme parhaamme mukaan tekemään joulukadusta mahdollisimman houkuttelevan ja teemaan sopivan, jotta se markkinoi hyvin eri liikkeiden vaatteita ja tuo myyntiä. Koitamme vastata asiakkaan toiveita, ilman mitään sanomista. Lavasta on tehtävä niin näyttävä, että se puhuu meidän puolesta.
4) Mitä markkinointi keinoja käytän?
Mainostusta voi tehdä sanomalehtien, somen, erilaisten aikakausilehtien, radion, television, jakelumainosten ja kaduilla olevien mainoskylttien kautta.
5) Kuinka tuotteeni/palveluni asemoituu markkinoille?
Tuotteemme tulee pompata asiakkaiden mieliin heti ensimmäisenä, kun he ajattelevat joululahjaideoita ja juhlavaatteita. Haluamme, että meidän näyttämä tuote on ainakin yksi niistä vaihtoehdoista mitä asiakkaat miettivät. Uniikkiin lavaan sitä aina pyritään, katsotaan miten onnistuu.
6) Millainen on tuotteeni/palveluni luonne?
Joulukadustamme tulee kaikintavoin syvällinen ja elegantti. Lavasta tehdään valoisan näköinen jotta se loistaisi kaikille ja se viestii tunnetta ja antaa lämpimän tervetulotoivotuksen talveen ja kaikista tärkeimpään perheen juhlapyhään jouluun.
torstai 17. marraskuuta 2016
Verkkokauppa ja sivusto
1. Tuoteryhmät; mitä tuotteita myyt?
- Hiustuotteita kuten hoitoaineita, shamppoita, kuivashampoita, hiusmaskeja ja hiusöljyjä.
2. Kohderyhmän jäsenen esittely; kenelle myyt?
- Saara Virtanen, 21 v. Saara asuu omassa asunnossa kuopiossa ja on siviilisäädyltään sinkku eikä hänellä ole lapsia. Saara on kiinnostunut hiustenhoidosta. Hän käyttää kuukaudessa kymmeniä euroja hiustenhoitotuotteiden hankintaan.
- Hiustuotteita kuten hoitoaineita, shamppoita, kuivashampoita, hiusmaskeja ja hiusöljyjä.
2. Kohderyhmän jäsenen esittely; kenelle myyt?
- Saara Virtanen, 21 v. Saara asuu omassa asunnossa kuopiossa ja on siviilisäädyltään sinkku eikä hänellä ole lapsia. Saara on kiinnostunut hiustenhoidosta. Hän käyttää kuukaudessa kymmeniä euroja hiustenhoitotuotteiden hankintaan.
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
maanantai 14. marraskuuta 2016
maanantai 7. marraskuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)